15.00
Kaisa paikalle 15.45
Nuorisotalkoolainen, paikalle 15.45
Viidentenä Lietojen puolesta nuorisotalkoolainen.
Sussu sai kaverisynttärikutsun perjantaille ja sattuvat just päällekkäin reenien kanssa.
Meilläkin tässä reissuun meno
Vastuuaikuinen
Sussulla kaverisynttärit iltapäivästä
Alustavan tiedon mukaan tämän kesän pelit ja turnaukset on pelattu. Joten lopuissa kesäkauden harkoissa suosittelisin aloittamaan pelaajia harjoittelemaan isommilla ja vahvemmin pehmustetuilla räpylöillä, lyömään mahdollisesti vähän isommalla mailalla.
Ainakin ensi kaudella D-tyttöihin ikänsä puolesta nousevat alkavat harjoittelemaan naisten pallolla, joten jo sen vuoksi paremmin pehmustettu räpylä on hyvä ottaa käyttöön, että ehtii tottua ennen talven harkkapelejä ja varsinkin ennen ensi kesää.
Myös E-tytöissä jatkavat voisivat alkaa hankkimaan ns. naisten räpylöitä. Ja pelata vaikka viimeinen E-tyttökesä jo sillä.
Me ollaan ostettu käytettynä puolenkymmentä naisten / miesten räpylää ja niillä on hyvä aloittaa, kun ne on jo valmiiksi vähän pehmenneet.
Martta tulee jos ehtii koulun Kierikin retkeltä
Toimitsijatehtävät!
Kenttä 1 (koulun päädyssä)
Klo 12 Keki-Nivala
Klo 14 Lippo-Nivala
Kirjuri Annika K
Tulostaulu Toivo
2T Sofia Pellikka
3T Siiri Lieto
TT Niko L
Kenttä 2
Klo 12 Lippo-Reisjärvi
Klo 14 Keki-Reisjärvi
Kirjuri Arola
Tulostaulu Arola/?
2T Linna
3T Heiska
TT Lauronen
HUOM! Keki ja Lippo vaihtavat kenttää ensimmäisten pelien jälkeen, toimitsijat pysyvät samalla kentällä molemmat pelit.
Kahvio: Kajava + Järvinen
Kentänvanhin Jaakko Kajava
Lisäys
Kenttä 2 Tulostaulu Arola/Kurt
Kurt lisäapuna kahviojärjestelyissä Marjan ja Essin kanssa. Sopikaa keskenään mitä kukanenkin leipoo tai tuo.
Kenttä 2 peleissä
2T Iina Vilmi (Linnan tilalla)
Maaret voi olla tulostaululla
Tehdäänkö seuraavat muutokset:
Kenttä 2
Heiska siirtyy tulostauluun klo 12 ja 14
Tuulia Rautio 3T
TT klo 12 Maaret ja klo 14 Lauronen
Klo 14 Maaret reservissä yllättävien poissaolojen varalta sekä kioskissa apuna.
Kuitatkaa asianomaiset, mikäli tämä ok?
Heiska: ok
Käyttöehdot Evästeasetukset © 2007-2024
Olisiko Kadermanager.de:sta hyötyä muullekin porukalle? Tee tästä joukkueelle uusi ilmainen ilmoittautumissivusto.
Hanki joukkuesivut